Hiusten syväpuhdistus savella

Hiusten syväpuhdistus luonnonsavella on minulle melko uusi kokemus. Jo lähes vuoden ajan olen käyttänyt ruskeaa savea eli Rhassoul mineraalisavea viikottain kasvojeni syväpuhdistukseen. Entinen akneihoni kiittää.
 🌸 🌸 🌸 🌸 🌸 🌸 🌸

Haluan ensin vähän avata hiusteni ongelmien taustaa…

 

Tervetuloa hiusaagani toiseen osioon!

🌹 🌹 🌹 🌹 🌹

Olen vaalentanut hiuksiani jo lähes vuosikymmenen ajan (…!) Sen olen pääsääntöisesti tehnyt kotona Lorealin L+, L++ ja viimeisimmät vuodet L+++ värinpoistolla. Ongelmana vaalennuksessa on, että hiuksen rakenne kärsii; hiuksesta tulee hauras, ontto ja joustavuudeltaan ”purukumimainen”.
Noin puoli vuotta sitten havahduin tähän todellisuuteen ymmärtäessäni, että harjassani oleva suuri hiusmäärä ei olekaan pitkiä juuresta irronneita hiuksia, vaan noin 20 cm mittaisia – katkenneita hiuksia. Eli noin puolesta välistä katkenneita hiuksia…. Tuon kauhunhetken jälkeen olen lopettanut hiusteni harjaamisen tiheällä kammalla niiden ollessa vielä märkiä!!! Harjaan hiuksiani nykyään vain kuivana ja silloinkin suurella varovaisuudella pieninä erinä.

Siis…..toisin sanoen; hiukseni ”imevät” itseensä suuriä määriä muotoilutuotteita. Nämä muotoilutuotteet tekevät ajoittain hiuksistani ”klähmäletin” joten niiden peseminen ja muotoileminen on yhtä tuskaa. Kookosöljyyn dippausta olen harrastanut ns. ensiapuna. Lämpimän veden ja kookosöljyn sekoitukseen dippaamalla, olen saanut kyllästettyä hiukseni, jolloin muotoilutuotteet ovat ”pysyneet loitommalla”.
Tämän kookosöljynaamion jälkeisinä päivinä kuulen aina kehuja, että olisin sävyttänyt hiukseni kauniisti….
Öljynaamiot toimivat mutta savella pesu tuottaa erilaisen pitkäaikaisemman tuloksen. Päänahkani on kutiseva ja hiukseni heikot. Tästä syystä olen pitkittänyt hiusteni pesuväliä jo vuosia noin 3-5 päivään. Muotoilutuotteista käytän lähinnä H&M:n ECOCERT muotoiluvahaa tai LOGONAN muotovaahtoa, ja pituuksiin silloin tällöin peruslakkaa.

collage-1498400316862

 Rhassoul & kaolin

 Mineraalisavet sopivat ihon sekä hiusten puhdistukseen ja hoitoon. Erinomaisesti ne toimivat  sekoitettuna luonnonkosmetiikan shampoon joukkoon. Kasvinaamiota tehdessä kannattaa sekoittaa ihollesi sopivaa öljyä joukkoon.


🏵 Kaolin eli valkosavi sopii hilseilevälle ja kutiavalle hiuspohjalle. Se puhdistaa ihon sekä hiuksen hellävaraisesti. Parhaiten se sopii ohuen ja herkän, erityisesti atooppisen ihon hoitoon.
🏵 Rhassoul eli ruskeasavi soveltuu enemmän rasvoittuvan sekä tukkoisen hiuspohjan hoitoon ja puhdistukseen.  Se poistaa muotoilutuotteiden jäämiä tehokkaasti, joten varsinkin ennen hiustenvärjäystä savinaamio hiuksille on paras vaihtoehto. Se sopii myös psoriasiksen sekä aknearpien hoitoon.

 


KÄYTTÖOHJEITA:

1. Voit sekoittaa savea pienen määrän shampoosi tai puhdistusemulsion joukkoon, ja käyttää sitä normaalin hiusten- tai kasvojenpesun yhteydessä.
 2. Voit tehdä hius- tai kasvonaamion, jonka annat vaikuttaa hetken aikaa tai jopa useita minuutteja.

 HUOMIOI NÄMÄ ASIAT!

⚘ ⚘ ⚘
– Muista pitää kasvonaamion pinta kosteana. Älä siis anna sen kuivua koppuraksi ihollesi! Suihkutettava kasvovesi toimii apunasi tai kosteassa saunassa rentoutuminen.
 – Jos haluat boostata kasvo- tai hiusnaamion vaikutusta; lisää vaikutusaikaa ja lisää joko hiusöljyä tai kasvoöljyä naamion joukkoon.
– Voit myös sekoittaa eri savilaatuja keskenään luoden juuri sinun ihollesi ja hiuksillesi sopivan lopputuloksen. Mineraalisavea on valkoisena, ruskeana, vihreänä & punaisena. Itse käytän lähinnä ruskeasavea hiusten syväpuhdistukseen ja valkosavea naamioihin.

SEKOITUSUHTEITA:

🍑 🍑 🍑
SAVIPESU: Sekoitan noin 1 rkl savea, 3 dl lämmintä vettä & shampoota noin 2 tl. Lisään silloin tällöin arganöljyä 0,5 tl.
SAVINAAMIO HIUKSILLE: Vähennän veden määrää ja lisään kookosöljyä 1 tl, jos hiukseni eivät ole erityisen tahmaiset. Mutta jos haluan erityisesti vain syväpuhdistaa hiukseni, lisään vain arganöljyä hieman.
SAVINAAMIO KASVOILLE: Liuotan savea 1tl ja pari tippaa argan- tai jojobaöljyä noin 1 rkl:een kasvovettä. Sekoitan puulastalla, ja annan seoksen paksuuntua. Sivelen synteettisellä leveällä siveltimellä kasvoille. En kuitenkaan silmien läheisyyteen. Annan vaikuttaa 5-15 min.

 ”Vaahdotan” ainekset isossa kulhossa ja annan seoksen tekeytyä hetken. Upotan hiukseni päänahkaa myöten seokseen. Apunani on jokin kippo jolla valuttelen liuosta pitkin päätäni. Hieron kevyesti päänahkaa ja pituuksia. Lopulta joko pesen tai annan vaikuttaa hetken tai jopa puolisen tuntia.

 LuonnonkosmetiikkaWithDeli

Hiuksiini on laitettu Uniquen suolasuihketta ja hellästi kuivattu. Volyymi ja keveys ovat uskomatonta syväpuhdistuksen jälkeen!

 

Seuraavalla kerralla paljastan teille kauniin juurikasvuni salaisuuden…

🦄 🏵 🦄 🏵 🦄


Löydät blogini:

Facebookista LuonnonkosmetiikkaWithDeli

Instagrammista @mirjadeli

Bloglovinista LuonnonkosmetiikkaWithDeli

The Blog Junglesta LuonnonkosmetiikkaWithDeli


NYT MYÖS YOUTUBESTA LÖYTYY KANAVA LuonnonkosmetiikkaWithDeli

”TEASER”: https://www.youtube.com/watch?v=LcVZOmFVSYA&t=85s

ESITTELYVIDEO: https://www.youtube.com/channel/UCR9uSMjQbv3V4uNj-MSQGSg

MEIKKAUSVINKKI / MAKE-UP MELTDOWN: https://www.youtube.com/watch?v=hmueXW-WI9A&t=7s


 Follow my blog with Bloglovin

3 Comments Lisää omasi

  1. Heidi sanoo:

    Hei! Mistä noita savia saa hankittua…?

    Tykkää

    1. Hei!!! Savia saa hankittua erilaisista luonnonkosmetiikan nettikaupoista kuten esim. GreenDeal, GreenLips beauty, Biodelly, House Of Organics, Jolie. myös monista kivijalkamyymälöistä löytyy vähintään yksi savijauhe.

      Tykkää

  2. Hyvinvoinnin tavaratalo, Ruohonjuuri, The natural Goods Company

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s